Tervetuloa sukeltamaan Koh Taolle!
Koh Tao Divers perustettiin vuonna 1987. Koh Taon ensimmäisenä sukelluskeskuksena olemme löytäneet suurimman osan saaren sukelluskohteista, ja aina siitä lähtien olemme suojelleet merenalaista elämää mm. istuttamalla simpukoita, elvyttämällä kilpikonnakantaa ja muita uhanalaisia lajeja. Tänä päivänä toimimme samojen periaatteiden mukaan, pienenä mutta ystävällisenä sukelluskeskuksena tarjoamme ainutlaatuisia kokemuksia ja henkilökohtaista palvelua.
Meillä voit suorittaa kaikki PADI:n, CMAS:in ja SSI:n tarjoamat kurssit, ensimmäisestä sukelluskokeilustasi aina sukelluksen ammattilaiseksi asti. Me pidämme vieläkin tiukasti kiinni siitä että sukeltamisen tulisi olla kuin pieni henkilökohtainen tutkimusmatka vedenalaiseen maailmaan eikä joukkueurheilua.
Sukella kanssamme, niin viemme sinut Koh Taon, Similanin, Surinin, sekä Burman(Myanmar) saariston parhaille kohteille. Emme ole sidottuja tiukkoihin aikatauluihin, mikä mahdollistaa sukeltamisen aina parhaaseen aikaan, parhaissa sukelluskohteissa välttäen suuria ryhmiä.
Toimintamme ei rajoitu pelkkiin sukelluskursseihin tai virkistyssukellukseen, vaan järjestämme myös räätälöityjä sukellus-safareita aina yhden päivän saaren ympäri reissuista useamman päivän pituisiin sukellusseikkailuretkiin länsirannikolle ja Angthongin autioille saarille (josta legenda The Beach on peräisin). Mikä tekee sukelluslomastasi kanssamme erilaisen ja nautittavamman on joustavuus ja ihmisläheisyys, ei suuria ihmisjoukkoja, eikä tiukkoja aikatauluja. Teemme kaiken sinun ehdoillasi. Jos haluat viettää laatuaikaa Koh Taolla, astu laivaan, rentoudu ja nauti lomastasi, me teemme työt puolestasi.






PADI opetussysteemi tarjoaa mahdollisuuden vedenalaisen maailman kokemiseen kaikille kahdeksan vuotta täyttäneille.
Pintateitse: